Yhteistyön arvo – Sopimusvalmistus kiinnosti Alihankinnassa

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Lokakuun alussa 2024 vuotuisilla Alihankintamessuilla yhteistyökuviot ja yhdessä tekemisen potentiaali nousivat jälleen keskiöön. Innokas oli esittelemässä asiakkaiden kanssa tehtyjä laitteita, ja tällä kertaa vierailijat pääsivät myös juttelemaan yhdelle Innokkaan asiakkaista.

 

Etenkin toisen messupäivän aikana Innokkaan osastolla vieraili suuri määrä sopimusvalmistuksesta kiinnostuneita. Allekirjoittanut sisältövastaava oli paikalla torstaina tutustumassa messuihin ja kuuntelemassa osallistujien messutunnelmia sekä alan puhuttelevimpia aiheita. ”Oli ilahduttavaa nähdä messujen merkitys ja tarpeellisuus teknologia-alan asiantuntijoiden kohtaamispaikkana”, kommentoi Innokkaan toimitusjohtaja Janne Kostamo.

Asiakkaiden edustajia vierailee Innokkaan osastolla useinkin, mutta tänä vuonna yksi asiakkaista oli paikalla erityisesti esittelemässä Innokkaan kanssa valmistettavaa laitetta. Parking Energyn toimitusjohtaja Kari Levänen esitteli yhteistyössä valmistettavaa sähköautojen latausratkaisua ensimmäisenä messupäivänä. T2Max-latauslaite on markkinoiden edistyksellisin julkinen latauslaite ja suomalaisen teknologiayhteistyön taidonnäyte. Parking Energy pääsi myös tapaamaan omia asiakkaitaan Innokkaan osastolla ja kertomaan sopimusvalmistuksen hyödyistä. 

 

parking_energy_frame1

Kari Levänen esittelee T2Max-latauslaitetta


Koko messujen ajan Innokkaan osastolla käytiin ahkeraa keskustelua sopimusvalmistuksen keskeisistä aihepiireistä. Esimerkiksi tuotannon skaalaus ja siihen liittyvät haasteet kiinnostivat kävijöitä. Sopimusvalmistuksesta kiinnostuneilla on usein huoli potentiaalisen kumppanin kapasiteetista tuottaa tarvittavia volyymeja hyvissä ajoin. Samoin tuotannon siirto toiselle tai useammalle toimijalle herätti keskustelua. Syyt halukkuudelle siirtää voivat olla moninaisia, mutta siirto on aina huolellista harkintaa vaativa päätös. Innokkaan asiantuntijat osaavat opastaa, kuinka osaava kumppani ottaa tällaiset riskit huomioon ja tarjoaa konkreettista varmuutta valmistuksen tehokkuudesta.  

”Tässäkin asiassa kannattaa luottaa kokemukseen,” Janne toteaa. ”Innokkaalla on pitkä kolmekymmenvuotinen historia uusien laitteiden tuotantoon siirrosta, sekä ennestään toisella toimittajalla valmistettavien laitteiden tuotannon siirrosta uuteen tehtaaseen. Etenkin valmistuksen ja suunnittelun tiivis yhteistyö on mahdollistanut näiden vaiheiden sujuvuuden ja antaa asiakkaille varmuutta tehokkaasta skaalauksesta.” 

Asiantuntijamme olivat erityisen iloisia osastolla kävijöiden kiinnostuksesta Innokkaan työhön eri toimialoilla. Innokas tunnetaan lääkinnällisten laitteiden suunnittelusta ja valmistuksesta, mutta olemme laajentaneet portfoliotamme uusille aloille. Kaikki kysymykset Innokkaan projekteista myös terveysteknologian ulkopuolella ovat tervetulleita.  

 

Alihankinta24_blog6

Päivi Leppänen, Janne Kostamo ja Mikko Kangas Innokkaan osastolla

 

Innokkaan Business Development Director Mikko Kankaalla jäi hyvä tunnelma messuista. “Itselleni Alihankinmessut ovat yksi vuoden kohokohdista. Oli ilo nähdä lukuisia nykyisiä asiakkaitamme ja päästä myös keskustelemaan uusien potentiaalisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa”, Mikko muistelee. “Oli mukava huomata, että Innokas kiinnostaa ja koetaan potentiaalisena kumppanina myös muilla laatu- tai turvallisuuskriittisillä toimialoilla, eikä vain lääkinnällisten laitteiden osalta, joista meillä on pitkä historia.  Tyhjin taskuin ei päästy tälläkään kertaa kotiin ja messujen purkamiseen riittää työsarkaa. Yleisesti tapahtumasta jäi mieleen tekoälyyn liittyvät ratkaisut ja mahdollisuudet käytännön prosessien tehostamiseen.” 

"Tapahtuman teemana oli tekoäly ja sen tuomat mahdollisuudet muunmuassa yritysten tuotannon tehostamiseen. Se näkyi hyvin tapahtuman puheenvuoroissa ja mielenkiintoisissa sisällöissä”, kommentoi myös messuilla ollut Innokkaan Head of Marketing and Communications Eeva Lindroth. “Osastolla päivystävän näytteilleasettajan näkökulmasta toimivien kumppanuuksien ja yhteistyön merkitys korostui kuitenkin ehkä näitä teemoja enemmän. Myös omassa toiminnassamme halusimme korostaa hyvien asiakastapaamisten ja kumppanuuksien merkitystä käynnistämällä kutsuvieraillemme tällä kertaa hieman erilaisen kampanjan. Teimme pienen lahjoituksen Lastenklinikoiden kummien hyväksi toteutuneita kustuvierastapaamisia kohden. Iloksemme saimme kerrytettyä summaa noin 30 tapaamisen osalta.” 

Oli hienoa nähdä näin monta inspiroitunutta asiantuntijaa samassa paikassa. Itse menin messuille vasta jälkijunassa, mutta siinä oli sitten hyvin aikaa selata ohjelmisto ja alan kuumimmat puheenaiheet. Keskustelu kävi ja alan kehitys näyttää olevan menossa mielenkiintoiseen suuntaan. Tekoäly tuotannon tehostuskeinona ja kestävä kehitys laitealalla puhuttavat juuri nyt, mutta yhteistyön hyödyt ovat ikivihreä aihe. Näiden kaikkien innovatiivisten muutosten tuoksinassa voikin olla helpottunut, ettei tarvitse valmistaa yksin.  

Kiitos kaikille Innokkaan osastolla käyneille ja nähdään ensi vuonna!

 

Alihankinnan messutunnelmia

 

Olemme valmiita keskutelemaan kanssasi valmistuksen aiheista ja opastamaan valmistukseen liittyvissä haasteissasi. Täytä yhteyslomake alta, niin palaamme asiaan kanssasi.

 

Contact us