Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Tuoreimmat uutiset

Innokas esittelee uuden kansainvälisen osaajan osana Palkkaa KV-osaaja kampanjaa

Vuonna 2022 Teknologiateollisuus haastoi yritykset palkkaamaan osaajia kansainvälisten opiskelijoiden joukosta. Kampanjan tarkoituksena oli antaa opiskelijoille kokemusta suomalaisesta työelämästä,...

Kliinisen arvioinnin laajentuminen on kasvattanut kliinisen kompetenssin tarvetta lääkinnällisiä laitteita suunnittelevissa yrityksissä

Uusi MDR-asetus on laajentanut kliinisen arvioinnin tarvetta lääkinnällisiä laitteita suunnittelevissa yrityksissä. Master-opinnäytetyöni haastattelussa tuli esille uusien asetusten asettamat...

Suunnittelun onnistuminen ja tuotannon ylösajo edellyttävät hyvää hankintaa – haastavasta maailmantilanteesta huolimatta

Valmistavassa teollisuudessa osaavan hankintatoimen merkitys on suuri sekä tuotteen kustannusten että suunnittelun ja valmistuksen sujuvuuden osalta. Hankinnan ja suunnittelun toimivalla yhteistyöllä...

Valmistus reagoi teollisuuden muutoksiin ketterästi mutta huolella

Haastavien ja muuttuvien aikojen edessä kokemuksella, asiantuntijuudella ja laadulla on suuri merkitys. Innokas Medicalilla on pitkä kokemus terveysteknologia-alalla, mutta mitä osaamista kokemus...

DfX, Design for Excellence – Kiinteä osa Innokas Medicalin suunnittelutyötä

Tuotteet pyritään kehittämään aina niin hyvin kuin mahdollista - laadukkaiksi, toimintavarmoiksi, helppokäyttöisiksi ja kustannustehokkaiksi valmistaa. Kuitenkaan toiveet ja tavoitteet eivät aina...

Lääkinnällisen laitteen suunnitteluprosessi - Case: Serres Saga

Minkälaista on lääkinnällisen laitteen suunnitteleminen? Mitä tulee ottaa huomioon, ja mitä osaamista tuotteen kehittäminen vaatii? Lue Innokas Medicalin Design Studion suunnittelutyöstä, ja...

MDR Fast Track – palvelu nopeuttaa lääkinnällisten laitteiden valmistajien markkinoille pääsyä

Innokas Medical julkaisee lääkinnällisiä laitteita valmistaville yrityksille uuden ja Pohjoismaissa ainutlaatuisen palvelun. Palvelu mahdollistaa MDR:n eli uuden eurooppalaisen lääkintälaiteasetuksen...

Innokas jäseneksi HL7-yhdistykseen

Innokas Medical on liittynyt Suomessa toimivan HL7-yhdistyksen jäseneksi helmikuussa 2022. Näin Innokas Medical ja sen Digious-ohjelmistotalo vahvistaa entisestään yhteistyötään toimialan...

Business Finlandin innovaatioseteli taas haettavissa

Suomalaiset pk-yritykset voivat jälleen saada tukea uusien innovatiivisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen Business Finlandin innovaatiosetelin kautta. Setelin avulla yritykset voivat hankkia...

1 2 3 4 5

Subscribe to our newsletter

how to ensure the quality compliance of your medical product