Sopimusvalmistus saattaa kuulostaa pelottavalta, monimutkaiselta tai jopa vain jättiyrityksille suunnatulta toiminnalta, tai vaihtoehtoisesti vain pienille yrityksille lähteestä riippuen, mutta se on...
Tuoreimmat uutiset
Lokakuun alussa 2024 vuotuisilla Alihankintamessuilla yhteistyökuviot ja yhdessä tekemisen potentiaali nousivat jälleen keskiöön. Innokas oli esittelemässä asiakkaiden kanssa tehtyjä laitteita, ja...
Mitä tekijöitä pitää ottaa huomioon, kun yritys etsii sopivia kumppaneita tuotteensa valmistukseen? Tässä jutussa yritykset on jaettu kahteen selkeään ryhmään, joilla on selvästi erilainen lähtökohta...
Valmistavassa teollisuudessa osaavan hankintatoimen merkitys on suuri sekä tuotteen kustannusten että suunnittelun ja valmistuksen sujuvuuden osalta. Hankinnan ja suunnittelun toimivalla yhteistyöllä...
Haastavien ja muuttuvien aikojen edessä kokemuksella, asiantuntijuudella ja laadulla on suuri merkitys. Innokas Medicalilla on pitkä kokemus terveysteknologia-alalla, mutta mitä osaamista kokemus...
Tuotteet pyritään kehittämään aina niin hyvin kuin mahdollista - laadukkaiksi, toimintavarmoiksi, helppokäyttöisiksi ja kustannustehokkaiksi valmistaa. Kuitenkaan toiveet ja tavoitteet eivät aina...
Helsingissä päämajaansa pitävän LymphaTouchin alipaineteknologiaan pohjautuvan laitteen avulla voidaan vaikuttaa merkittävästi potilaiden elämänlaadun paranemiseen kivun ja turvotuksen poistumisen...