Innokas teki vaikutuksen kunnanjohtajaan ja elinkeinopäällikköön

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi sekä elinkeinopäällikkö Miia Marjanen kävivät toukokuun alussa vierailulla Innokas Medicalin pääkonttorilla Kempeleessä. Kempeleen kunnan edustajina Lohi ja Marjanen pyrkivät tekemään vastaavanlaisia käyntejä kuntansa yrityksissä mahdollisimman paljon.

 

”Innokas kyllä tunnetaan Kempeleessä ja muutenkin Oulun seudulla hyvin, mutta paikan päällä nähtynä toiminnasta sai paljon konkreettisemman ja myönteisemmän kuvan. Oli todella upea nähdä, että meillä on täällä Suomessa ja Kempeleessä tällaisia yrityksiä, joilla on näin korkean tason osaamista ja hyvät kasvunäkymät”, kertoo ensi kertaa Innokkaalla vierailemassa ollut Marjanen.

 

Lohi ja Marjanen pääsivät vierailullaan käymään tehdaskierroksella, jonka vetivät Innokkaan Kempeleen tehtaan päällikkö Pekka Suutari yhdessä toimitusjohtaja Jouni Toijalan sekä suunnittelupalveluiden päällikkö Anu Lepistön kanssa. Tehdaskierroksen lisäksi vierailulla vaihdettiin kuulumisia puolin ja toisin, ja käytiin läpi sekä kunnan että Innokas Medicalin tulevaisuuden näkymiä. Kunnanjohtaja Lohi kertoo vierailun jälkeen olleen todella vaikuttunut.

 

”Innokkaan kasvuhakuisuus, kansainvälisyys sekä toiminnan monipuolisuus ja laajuus tulivat vierailun aikana hyvin esille. On todella hienoa nähdä, kuinka laadukasta tekemistä ja osaavaa henkilökuntaa Innokas yrityksenä pitää sisällään. Tämä oli jo kolmas vierailuni Innokkaalla, mutta joka kerta olen yhtä vaikuttunut”, Lohi päättää.

Picture of Elina Ihme
Kirjoittaja Elina Ihme
Head of Marketing and Communications
News