Innokas Medical on nyt yksi Suomen parhaista työpaikoista

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Great Place to Work myöntää Suomen parhaimmat työpaikat -sertifikaatin organisaatioille, joiden Trust Index on vähintään 70.

 

Great Place to Work®:n hyvän työpaikan malli on ohjannut organisaatioita kehittämään kulttuuriaan jo vuosikymmenien ajan. Tutkimuksen kautta saatava sertifiointi on kansainvälisesti arvostettu tunnustus siitä, että työntekijät kokevat organisaation hyvänä työpaikkana.

 

”Käytännössä kyseessä on työtyytyväisyyskyselyn malli, joka toteutetaan ulkopuolisen tahon kanssa. GPTW:n kautta saamme selville työntekijöidemme kokemuksia ja ajatuksia työarjestamme Innokkaalla. Samalla tutkimus osoittaa sen, millä tasolla olemme työnantajana verrattuna muihin vastaavankokoisiin yrityksiin”, kertaa Innokkaalla henkilöstöjohtajana työskentelevä Päivi Toppila.

 

Innokas Medical on osallistunut Great Place to Work -kyselyyn nyt kolme kertaa. Viime vuosien aikana tehtyjen kehitystoimenpiteiden myötä Innokas saavutti tänä vuonna Great Place to Work -statuksen, joka myönnetään vähintään 70:n Trust Indexin saavuttaneille yrityksille. Käytännössä luku kertoo sen, kuinka suuri osuus vastaajista pitää työpaikkaansa hyvänä tai erittäin hyvänä.

 

”Olemme mitanneet henkilöstömme työtyytyväisyyttä vuosittain kansainvälisen Great Place to Work -tutkimuksen avulla. Organisaatiokulttuuriamme uudistamalla ja johtamis- sekä esimiestyötä kehittämällä tavoitteenamme on ollut luoda Innokkaasta yksi Suomen parhaimmista työpaikoista yhdessä koko henkilöstömme voimin”, Toppila kertaa.

 

”Olemme todella innoissamme saavuttaessamme statuksen muiden Suomen parhaiden työpaikkojen joukossa, kun Trust Indeximme ylitti vaaditun 70:n rajan", hän jatkaa.

 

Tasa-arvoisuus ja työn merkityksellisyys ovat Innokkaan vahvuuksia

 

Great Place to Work -tutkimus koostuu laajasta kysymyspatteristossa, jossa tutkitaan henkilöstön käsityksiä ja näkemyksiä yrityksen johtamis- ja yrityskulttuurista. Erityisesti tasa-arvoisuus sekä työn merkityksellisyys nousivat tutkimuksessa Innokkaan vahvuuksiksi.

 

”Teemme Innokkaalla eettisesti ja moraalisesti merkityksellistä työtä; missiomme on auttaa ihmisiä elämään parempi ja pidempi elämä tuottamalla hyviä ja laadukkaita terveysteknologia-alan tuotteita ja palveluita. Työntekijämme ovat laajalti yhtä mieltä siitä, että työn merkityksellisyys sekä ammattiylpeys yhdistävät meitä”, Toppila kertaa.

 

”Lisäksi tasa-arvoisuus nähdään yhtenä organisaatiokulttuurimme selkeänä vahvuutena”, hän jatkaa.

 

Vastikään päättyneen tutkimuksen tulokset paranivat kauttaaltaan Innokkaan eri toimipisteissä, mutta kehityskohteitakin toki löytyy. Ensi vuonna Innokkaan tavoitteena on vahvistaa jo toimivia toimintatapoja, mutta myös identifioida kehityskohteita edelleenkehittymisen nimissä. 

 

”Meille on tärkeää, että henkilöstömme on motivoitunutta ja voi hyvin päivittäisessä työarjessa”, Toppila pohtii ja jatkaa:

 

”Olemme todella kiitollisia siitä, että henkilöstömme on ollut sitoutunut kehittämään työyhteisöämme, minkä myötä saavutimme paikkamme Suomen parhaiden työpaikkojen joukosta. Aktiivinen yhteistyö ja aito innostus kehittämiselle ovat olleet vahvuuksiamme, joiden avulla saavutimme sertifioinnin. Näistä lähtökohdista on hyvä jatkaa organisaatiomme sekä organisaatiokulttuurimme edelleekehitystyötä myös tulevaisuudessa”, Toppila päättää.

 

Lisätietoa Great Place to Workista:

https://www.greatplacetowork.fi/

Picture of Elina Ihme
Kirjoittaja Elina Ihme
Head of Marketing and Communications
News