Yhteistyötä yli rajojen – Samplix ja Innokas Medical kehittävät molekyylibiologista tutkimusta uuden innovaation myötä

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Tanskalainen Samplix ApS valitsi Innokas Medicalin kumppanikseen kehittämään uuden sukupolven tuotetta, Xdrop™:a, aikaisempaa tarkempaan DNA:n tutkimiseen ja monistamiseen.

 

Tanskassa vuonna 2012 perustetun Samplixin innovaatio, Xdrop™, on kehitetty molekyylibiologiseen tutkimukseen. Tieteenalana molekyylibiologinen tutkimus sivuaa läheisesti biokemiaa, genetiikkaa ja solubiologiaa. Käytännössä se on keskittynyt tutkimaan geenien toimintaa, DNA:n rakennetta sekä proteiineja ja entsyymejä, ja sillä on merkittävä rooli uusien lääkkeiden ja erilaisten hoitomenetelmien kehittelyssä. Samplixin tuore innovaatio lupaa entistä tarkemman ja automatisoidumman DNA-molekyylien rikastamisen ja monistamisen. Tuote lanseerattiin markkinoille kuluvan vuoden syksyllä.

 

”Tarjoamme uudenlaisia ratkaisuja molekyylibiologiseen tutkimukseen. Tavoitteenamme on ollut kehittää laite, jonka avulla tutkijat voivat entistä tarkemmin, herkemmin ja automatisoidummin tutkia geenimuutoksia”, kertoo Samplixin tekninen johtaja Marie Mikkelsen.

 

”Innovaatiomme perustuu DNA:sta poimittujen yksittäisten pisaramolekyylien tutkimiseen ja monistamiseen. Reilun kuuden vuoden tuotekehitystyön ja tieteellisen testauksen päätteeksi saimme syksyllä lanseerattua kaupallisen version Xdrop™-tuotteestamme markkinoille”, hän jatkaa.

 

Käytännössä Xdrop™ on niin kutsuttu pisarageneraattori, joka tuottaa pisaroita DNA:sta mikrofluidistiikkaa hyödyntäen. Laitteessa on moderni kosketusnäyttö ja pisaratuotanto on täysin automatisoitu. Xdrop™:n lisäksi Samplixin tuotevalikoimaan kuuluu mm. reagensseja sekä muita täydentäviä lisävarusteita.

 

Yhteiskehittämisellä lisäarvoa

 

Samplix ja Innokas Medical aloittivat suunnittelu- ja kehitysyhteistyön viime vuoden loppupuolella, kun Samplix valitsi Innokkaan kumppanikseen kehittämään valmiin kaupallisen version innovaatiostaan.

 

”Valitsimme Innokkaan kumppaniksemme erityisesti yrityksen osaamisen ja tietotaidon vuoksi. FDA-rekisteröityjen valmistustehtaiden sekä massavalmistuskyvykkyyden lisäksi Innokkaalta löytyi laaja-alaista suunnitteluosaamista projektijohtamisesta aina mekaniikka-, elektroniikka- ja ohjelmistosuunnitteluun saakka”, Mikkelsen kertoo kumppanivalinnan taustoista.

 

Innokkaan tuokehityksessä projektipäällikkönä työskentelevä Petri Jolma kertoo Innokkaan tiimin olevan tyytyväinen yhteistyöhön Samplixin kanssa. Hän uskoo, että Innokas on kyennyt luomaan asiakkaalle konkreettista lisäarvoa tuotteen markkinoille saattamisen suhteen kokonaispalvelutarjoamansa avulla.

 

”Projekti on koostunut esisuunnitteluvaiheesta, varsinaisesta tuotekehitystyöstä sekä prototuotannosta. Tällä hetkellä valmistaudumme tuotteen valmistuksen aloittamiseen”, Jolma kertoo.

 

”Uskon siihen, että olemme pystyneet tuottamaan asiakkaallemme konkreettista lisäarvoa laajan partneriverkostomme sekä kokonaispalvelutarjoamamme - joka kattaa tuotteen koko elinkaaren ideasta valmiiksi tuotteeksi laatu- ja regulaatio-osaamisineen - myötä. Tiivis yhteistyö sekä aktiivinen kommunikointi asiakkaan kanssa auttoivat meitä myös selättämään tiukan aikataulun mukanaan tuomat haasteet. On ollut ilo työskennellä projektissa yhdessä Samplixin väen kanssa”, Jolma jatkaa.

 

Samoin on kokenut Mikkelsen, joka odottaa innolla tulevaisuutta Innokkaan kanssa. Hän uskoo vahvasti siihen, että yhteiskehittämisen myötä molemmat osapuolet voivat saavuttaa merkittävää lisäarvoa. Hän kertoo yhteistyön Innokkaan kanssa sujuneen erinomaisesti.

 

”Meillä on yhteistyöstä Innokkaan kanssa pelkästään positiivista sanottavaa. Suunnittelutiimi on ollut kokonaisuudessaan erittäin ammattitaitoinen, projektijohtaminen on toiminut moitteettomasti ja kommunikointi on ollut läpi projektin avointa ja kattavaa. Lisäksi Innokkaan läpinäkyvä toimintatapa on rakentanut luottamustamme tiimin aikataulujen hallintaa, laatua sekä hinnoittelurakennetta kohtaan. Yhteistyömme Innokkaan kanssa on siis sujunut erittäin hyvin, ja uskomme näin olevan jatkossakin”, hän päättää.

 

Lisätietoa Samplixista ja heidän innovaatiostaan:

https://samplix.com/

Picture of Elina Ihme
Kirjoittaja Elina Ihme
Head of Marketing and Communications
News