Suomalainen terveysteknologia jatkaa vahvaa kasvuaan

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Terveysteknologia on yksi Suomen suurimmista korkean teknologian vientialoista, ja ala jatkaa edelleen vahvalla kasvu-uralla. Healthtech Finlandin keväällä julkaiseman vientiraportin tuloksista selviää, että Suomen terveysteknologiatuotteiden viennin arvo on jopa viisinkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana.

 

Terveysteknologia on yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista Suomessa. Suomalaisen terveysteknologian vienti ylsi vuonna 2017 jälleen uuteen ennätykseensä: 2,2 miljardiin euroon. Kasvua edellisestä vuodesta oli 5,3 prosenttia. Suomessa valmistetuista terveysteknologian tuotteista jopa yli 80 prosenttia päätyy vientiin.

 

”Suomalaisten terveysteknologiatuotteiden vienti on viimeisen 20 vuoden ajan kasvanut voimakkaasti ja lisännyt samalla kauppataseen ylijäämää; terveysteknologiatuotteiden viennin arvo on tuona aikana viisinkertaistunut ja viennin ylijäämä kymmenkertaistunut ollen yhteensä 10,75 miljardia euroa vuosina 1996-2017”, kertaa Healthtech Finlandin toimitujohtaja Saara Hassinen.

 

Myös kansainvälisellä tasolla mitattuna suomalaisen terveysteknologian viennin kasvu on hyvässä vauhdissa.

 

”EvaluateMedTechin vuonna 2017 tekemän arvion mukaan terveysteknologian maailmanmarkkinoiden kasvuennuste on noin 5,1 prosenttia. Täten voidaan todeta, että suomalainen terveysteknologia on pysynyt erittäin hyvin kansainvälisessä kasvuvauhdissa mukana”, Hassinen jatkaa.

 

Yksittäisistä segmenteistä eniten kasvoi terveydenhuollon laitteiden vienti, joka kattaa jo 71 prosenttia suomalaisen terveysteknologian kokonaisviennistä. Myös in vitro -diagnostiikan vienti jatkoi kasvuaan ollen yhteensä noin 570 miljoonaa euroa sisältäen sekä laitteet että reagenssit.

 

Terveysteknologia on toimiala, joka sekä kehittää että valmistaa valtaosan tuotteistaan Suomessa. Ala työllistää Suomessa suoraan reilut 12 000 henkilöä.

 

Lisätietoja tuoreista vientitilastoista:

Saara Hassinen, toimitusjohtaja, Healthtech Finland

+358405311661

saara.hassinen@teknologiateollisuus.fi

 

Lähde: Healthtech Finland

Picture of Elina Ihme
Kirjoittaja Elina Ihme
Head of Marketing and Communications
News