Innokas Medicalilla pyöräiltiin jälleen ilmastonmuutosta vastaan

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Innokas Medical työntekijöineen osallistui kuluneen kesän aikana valtakunnalliseen Kilometrikisaan, joka oli erilaisten joukkueiden välinen leikkimielinen pyöräilyyn kannustava kilpailu. Kisa käynnistyi toukokuun alussa (1.5.) ja kesti aina syyskuun loppupuolelle (22.9) saakka.

 

”Kilometrikisaan muodostettiin joukkue, johon saivat liittyä kaikki pyöräilystä innostuneet työntekijämme. Osallistujat kirjasivat kisan aikana henkilökohtaisesti polkemansa pyöräilykilometrit ylös kasvattaen joukkueemme kokonaissaldoa”, kertaa Innokas Medicalilla Sourcing Managerina työskentelevä Satu Heiskari.

 

Vaikka Kilometrikisassa jaetaan voittajajoukkueille myös palkintoja, on kyseessä puhtaasti leikkimielinen kisa, jonka päätarkoitus on innostaa ihmisiä pyöräilemään. Innokas on osallistunut Kilometrikisaan jo useana vuotena peräkkäin.

 

”Yhteistyöllä pääsimme jälleen tänä vuonna uuteen ennätykseemme, sillä kisan päätyttyä kokonais-saldomme oli jopa lähes 17 000 kilometriä”, Heiskari iloitsee.

 

Valtakunnallisesti Kilometrikisaan osallistui yhteensä reilut 2900 joukkuetta, jotka pyöräilivät yhteensä 30 617 387 kilometrin edestä.

 

Ketjureaktio-kampanja osana Kilometrikisaa

 

Kilometrikisan myötä Innokas työntekijöineen osallistui myös Suomen Punaisen Ristin lanseeraamaan Ketjureaktio-kampanjaan. Tänäkin kesänä Ketjureaktiossa pyöräiltiin yhdessä ilmastonmuutosta vastaan; apua poljettiin erityisesti Tadzhikistanin vuoristoalueille, jossa ilmastonmuutos aiheuttaa jäätiköiden sulamista, puhtaan juomaveden puutetta, toistuvia maanvyöryjä sekä likaisesta vedestä aiheutuvia sairauksia.

 

”Avustusvaroilla vuoristoalueiden kyliin rakennetaan esimerkiksi puhdasvesipisteitä sekä saniteettitiloja”, Heiskari kertaa.

 

Ketjureaktion idea perustuu pakokaasupäästöjen pienentämiseen, sillä jokaista poljettua 25 kilometriä kohden hiilidioksidipäästöt vähenevät noin 4 kilon verran. Jokainen Ketjureaktioon osallistuva yritys lahjoitti Suomen Punaiselle Ristille yhden euron jokaisesta joukkueensa polkemasta 25 kilometristä edistäen näin SPR:n ilmastonmuutos vastaista työtä.

 

”Innokkaan kokonaiskilometrimäärällä lahjoitimme SPR:n kassaan lähes 700 euroa. Samalla säästimme noin 1200 litraa bensaa ja pienensimme pakokaasupäästöjä lähes 3000 kilon verran”, Heiskari iloitsee.

 

Valtakunnallisesti Ketjureaktio-kampanjaan kerättiin yhteensä noin 99 000 euroa.

 

”Kilometrikisaan osallistumisella oli tarkoitus edistää henkilöstömme terveyttä sekä yhteisömme työhyvinvointia. Ketjureaktion kautta halusimme puolestaan kantaa yhteiskuntavastuumme yrityksenä. Olen todella kiitollinen Innokkaan TYKY-tiimille, joka organisoi jälleen sekä Ketjureaktioon että itse Kilometrikisaan osallistumisemme”, Innokas Medicalin markkinointi- ja viestintäjohtaja Elina Ihme kommentoi.

 

Lisätietoja Kilometrikisasta löydät täältä: https://www.kilometrikisa.fi/

Lisätietoja Ketjureaktiosta löydät täältä: https://www.punainenristi.fi/ketjureaktio

Kilpailujen sisältö ja kokonaistulosten lähteet: kilometrikisa.fi ja punainenristi.fi/ketjureaktio

Picture of Elina Ihme
Kirjoittaja Elina Ihme
Head of Marketing and Communications
News