Innokas Medical vahvistaa asemaansa Skandinaviassa: Innokas valmistussopimukseen norjalaisen Luzmon Medical AS:n kanssa

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Innokas Medical on solminut valmistussopimuksen norjalaisen Luzmon Medicalin kanssa koskien yrityksen cTEMS ja cTENS –laitteiden valmistusta. Innokas vastaa myös tuotantoonsiirrosta sekä osto-osien hankinnasta. Kyseessä on Innokkaalle jälleen uusi ulkomainen asiakkuus, joten sopimuksen syntyminen voidaan nähdä merkittävänä askeleena Innokkaan kasvun ja kansainvälistymisen kannalta.

 

Luzmon Medicalin cTEMS ja cTENS –laitteiston toiminta perustuu sähkö- ja lämpöterapiaan. Se on kehitetty parantamaan lihasten suorituskykyä, lievittämään kipua sekä nopeuttamaan palautumista ja paranemista esimerkiksi urheilusuoritusten tai -vammojen jälkeen.

 

”Idea laitteen kehittämisestä syntyi omien henkilökohtaisten kokemusteni kautta”, kertoo Luzmonin perustaja ja omistaja Louise Mohn.

 

”Kärsin nuorempana yli yhdeksän vuoden ajan kroonisista kivuista, jotka aiheutuivat liiallisesta harjoittelusta sekä urheiluvammoista. Kokeilin kipujeni lievittämiseksi useita erilaisia terapiamuotoja, joista sähkön ja lämmön yhdistävä hoitomuoto osoittautui kaikkein tehokkaimmaksi – sen avulla kipuni hävisivät lopulta kokonaan. Tästä myös yrityksemme innovaatio sai alkunsa”, hän jatkaa.

 

Luzmon Medicalilla on taustallaan TENS-, EMS- ja lämpöterapiaan liittyvä reilun vuosikymmenen mittainen tutkimustyö, joka osoittaa terapiamuotojen yhdistelmän olevan todella tehokas lihasvammojen ja -kipujen hoidossa sekä ennaltaehkäisyssä. Yritys on kehittänyt laitteistoaan useiden eri puolilla Eurooppaa sijaitsevien yhteistyökumppaniyritysten kanssa, ja varsinaisen valmistuksen arvioidaan alkavan vuoden 2018 aikana.

 

Yhteistyötä yli rajojen

 

Innokkaan ja Luzmon Medicalin välinen yhteistyö on nyt käynnistynyt tuotteistusvaiheella, jonka aikana Innokkaan tiimi tukee Luzmonia ja heidän englantilaista suunnittelukumppaniaan Plexusta tuotteen designin viimeistelyssä. Käytännössä Innokkaan NPI- ja suunnittelutiimit ovat esimerkiksi analysoineet Luzmonin laitteistoa tuotannollisuuden ja kustannustehokkaan valmistuksen näkökulmasta.

 

”Teimme Luzmonin laitteille tuotannollisuusanalyysin, jonka avulla pystyimme kriitttisesti arvioimaan laitteistoa identifioidaksemme potentiaalisimmat paikat kustannussäästöille. Analysoimme esimerkiksi tuoterakennetta ja mietimme vaihtoehtoisia tuotantomenetelmiä tarkoituksenmukaista ja taloudellista kokoonpanojärjestystä ajatellen. Tämä johtaa useimmiten alhaisempiin valmistuskustannuksiin tinkimättä kuitenkaan tuotteen laadusta”, kertoo Innokkaan suunnitteluorganisaation projektipäällikkö-yksikön johdossa sekä Luzmonin asiakaspäällikkönä työskentelevä Antti Virtanen.

 

Tuotannollisuusanalyysin lisäksi Innokas on hyödyntänyt auditoitua toimittajaverkostoaan materiaali- ja komponenttivalinnoissa, luonut tuotantoonsiirron projektisuunnitelman sekä suunnitellut ensimmäiset versiot tuotantotestereistä. Luzmonin toimitusjohtaja Erlend Stromnes kertoo yrityksen olevan erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Innokkaan kanssa.

 

”Projektissa keskitytään parasta aikaa BOM:n läpikäymiseen sekä toimittajien valintaan. Lisäksi olemme tehneet tiivistä yhteistyötä kumppaneidemme kanssa muun muassa tuotekehityksen, laadun ja testereiden osalta. Koemme, että Innokkaalla on merkittävä rooli tulevaisuuden menestyksemme kannalta”, Stromnes kommentoi.

 

Hän kertoo, että yritys valitsi Innokkaan valmistuskumppanikseen erityisesti Innokkaan vahvojen referenssien sekä korkeiden laatutekijöiden vuoksi.

 

”Innokas valikoitui valmistuskumppaniksemme huolellisen valintaprosessin päätteeksi. Arvioituamme hintaa ja operatiivista mallia sekä auditoituamme valmistustehtaita ja laatujärjestelmää, Innokas osoittautui meille parhaaksi kumppaniksi”, Stromnes toteaa.

 

Luzmonin innovaatio on parasta aikaa prototyyppivaiheessa, jonka aikana Innokaan NPI-tiimi valmistautuu laitteen tuotantoonsiirtoon. Tuotantoonsiirto aloitetaan vuoden 2018 ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana, ja varsinainen valmistus käynnistyy ensi kesän jälkeen. Virtanen näkee sopimuksen merkittävänä etenkin Innokkaan kansainvälistymisen ja kasvun kannalta.

 

”Luzmonin kanssa allekirjoitettu sopimus on konkreettinen askel kohti Innokkaan kansainvälistymistä. On hienoa, että molemmat osapuolet olivat valmiita sitoutumaan pitkäaikaiseen kumppanuuteen”, hän päättää.

Picture of Elina Ihme
Kirjoittaja Elina Ihme
Head of Marketing and Communications
News