Uusia kasvoja Innokkaan tuotekehityksessä – kohdennetuilla rekrytointikampanjoilla vastataan yrityksen kasvuun

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Innokas Medical on vahvistanut kuluneen syksyn aikana lääkintälaitteiden suunnitteluosaamistaan entisestään. Innokkaan mekaniikka- ja elektroniikkasuunnittelijatiimi on kasvanut kolmella uudella työntekijällä – lisäksi vahvistusta on saatu tuotekehityksen projektipäällikkötiimiin. Avoimella rekrytointikampanjalla etsitään jatkuvasti uusia osaajia kansainvälistyvän ja kasvavan yrityksen suunnitteluorganisaatioon.

 

Sähkötekniikan insinööri Tuomas Kohonen on tuorein kasvo Innokkaan projektipäällikkötiimissä. Hän aloitti syyskuussa Innokkaalla tuotekehityksen projektipäällikkönä vastuullaan asiakasprojektien sekä projektitiimien itsenäinen johtaminen. Kohonen siirtyi Innokkaalle Outotecilta, jossa hän toimi erityisasiantuntijana teollisten ohjausjärjestelmien kehityksen ja tuotteistuksen parissa. Ennen Outotecia Kohonen on työskennellyt mm. Danfossilla projektipäällikkönä sekä Airix Talotekniikalla projekti-insinöörinä. Hän kertoo odottavansa tulevaisuudelta Innokkaalla erityisesti mielenkiintoisia asiakasprojekteja ja mahdollisuutta päästä kehittämään sekä itseään että Innokkaan toimintatapoja tuotekehitysprojekti-bisneksessä.

 

”Olen viihtynyt ensimmäiset kuukauteni Innokkaalla erinomaisesti! Olen saanut riittävästi ohjausta ja tukea uusissa työtehtävissäni, mikä on kannustavan ja avoimen työilmapiirin ohessa auttanut minua pääsemään vauhtiin nopeasti. Olen kokenut Innokkaan työskentelykulttuurin myös todella mielekkääksi: tuntuu siltä, että tässä yrityksessä tulevaisuuden mahdollisuudet ovat työntekijän itsensä käsissä”, Kohonen kertoo ja täsmentää:

 

”Itseni kehittämisen lisäksi olen päässyt osallistumaan myös suunnittelupalveluidemme toiminnan kehittämiseen mm. entistä ketterämpien ja asiakaslähtöisempien toimintamallien ideoinnin kautta. Innokas tarjoaa mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi haasteita oman työyhteisön parissa.”

 

Kohosen lisäksi Innokkaan suunnittelutiimiin ovat syksyn aikana liittyneet mekaniikkasuunnittelija Pekka Heikkinen (kone- ja tuotantotekniikan DI) sekä elektroniikkasuunnittelijat Teemu Aikavuori (sähkötekniikan DI) ja Jukka Ronkainen (sähkötekniikan DI). Myös viittä vaille valmis sähkötekniikan DI Mikko Salonen aloitti Innokkaalla joulukuun alussa. Salonen toimii konsulttina asiakkaalla Lead System Designerin tehtävissä.

 

”Minulta löytyy parin vuoden kokemus lääkintälaitteiden parista jo aikaisemmalta työuraltani, kun olen työskennellyt ennen Innokasta tuotekehitystehtävissä mm. GE Healthcarella. Arvostan todella paljon ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tekemistä, joten minulle oli luonnollinen ratkaisu jatkaa terveysteknologia-alalla ja hakeutua Innokkaalle töihin”, Salonen kommentoi.

 

Avoin rekrytointikampanja etsii uusia osaajia Helsinkiin ja Kempeleeseen

 

Innokkaan monipuolisilla suunnittelupalveluilla on ollut viime vuosina kysyntää. Myös globaalilla tasolla mitattuna kasvumahdollisuudet ovat mittavat: esimerkiksi Healthtech Finlandin keväällä julkaiseman tuoreen vientiraportin mukaan kiinnostus Suomen korkealaatuista terveysteknologiaa kohtaan on ulkomailla suurta. Innokkaan kaltaisessa kansainvälistyvässä ja kasvavassa yrityksessä uusille osaajille onkin tasaisesti tarvetta.

 

”Kysynnän ja kasvun myötä suunnittelutiimiämme on kasvatettu kohdennetuilla rekrytoinneilla viimeisen vuoden aikana. Lisäksi pidämme aktiivisesti silmämme auki myös jatkossa uusien osaajien löytämiseksi – käynnistimme esimerkiksi loppusyksystä avoimen rekrytointikampanjan täydentääksemme design-tiimiämme entisestään. Halu kasvuun ja toiminnan kehittämiseen on kova”, kertoo Jenni Tuulos, joka johtaa Innokkaan suunnitteluliiketoimintaa.

 

”Suomesta löytyy maailman kovimpia teknologia-alan osaajia, joten luonnollisesti haluamme varmistaa heille kiinnostavan ja haasteita tarjoavan työympäristön”, hän jatkaa.

 

Tällä hetkellä Innokkaan suunnittelupalveluissa työskentelee yhteensä reilu 60 työntekijää.

 

Picture of Elina Ihme
Kirjoittaja Elina Ihme
Head of Marketing and Communications
News