Suomalainen terveysteknologian vienti jatkoi vahvaa kasvuaan

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Terveysteknologia on yksi Suomen suurimmista korkean teknologian vientialoista, ja ala jatkaa edelleen vahvalla kasvu-uralla. Healthtech Finlandin keväällä julkaiseman vientiraportin tuloksista selviää, että suomalaisen terveysteknologian tuoteviennin vuotuinen arvo nousi jälleen uuteen ennätykseensä.

 

Terveysteknologia on yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista Suomessa. Suomalaisen terveysteknologian vienti ylsi vuonna 2018 jälleen uuteen ennätykseensä: 2,3 miljardiin euroon. Kasvua tuli edelliseen vuoteen verraten 3,4 prosenttia. Ala työllistää Suomessa suoraan noin 12 000 henkilöä.

 

”Terveysteknologia on tuonut reilun 20 vuoden aikana Suomen ulkomaankauppaan lähes 12 miljardin euron ylijäämän”, kertaa Healthtech Finlandin toimitusjohtaja Saara Hassinen.

 

Suomessa valmistetuista terveysteknologia-alan tuotteista suurin osa päätyy vientiin, mutta Healthtech Finlandin julkaiseman selvityksen mukaan yrityksillä on silti edelleen halu ja tarve kehittää ratkaisujaan Suomessa.

 

”Suomessa tehtävä tutkimus- ja kehitystoiminta tuo terveysteknologia-ratkaisuja osaksi potilaan hoitoa. Lisäksi se vaikuttaa tulevaisuuden terveydenhoidon kustannustehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. Nämä edistävät samalla yritysten kasvua ja investointeja Suomeen”, Hassinen selventää.

 

Yksittäisistä segmenteistä eniten kasvoi In vitro -diagnostiikan vienti, joka kasvoi 4,7 prosenttia ollen yhteensä 597 miljoonaa euroa. Luvut sisältävät sekä IVD-laitteet että reagenssit. Terveydenhuollon laitteiden, kuten potilasvalvonta- ja röntgenlaitteiden vienti kasvoi puolestaan 3,2 prosenttia 1,617 miljardiin euroon, mikä vastaa vuoden 2018 terveysteknologian kokonaisviennistä jopa 71 prosenttia.

 

Lisätietoja tuoreista vientitilastoista:

Saara Hassinen, toimitusjohtaja, Healthtech Finland

+358405311661 | saara.hassinen@teknologiateollisuus.fi

 

Lähde: Healthtech Finland

Picture of Elina Rautiola
Kirjoittaja Elina Rautiola
Head of Marketing and Communications
News