Business Finlandin innovaatioseteli taas haettavissa

Uutiset & Ajankohtaiset | Innokas

Suomalaiset pk-yritykset voivat jälleen saada tukea uusien innovatiivisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen Business Finlandin innovaatiosetelin kautta. Setelin avulla yritykset voivat hankkia palveluita, kun innovaation toteuttaminen vaatii ulkopuolista asiantuntija-apua.

 

Setelin käyttöön on tullut viime vuoteen nähden joitakin muutoksia. Seteli on arvoltaan 5000 euroa ja siihen sisältynyt omavastuuosuus on poistunut. Lisäksi setelin rahoitus maksetaan suoraan hakevalle yritykselle, ei palveluntarjoajalle. Yritykset voivat myös aiempaa helpommin valita tarpeitaan parhaiten vastaavan palveluntuottajan.

 

Business Finlandin mukaan seteli on tarkoitettu pk-yrityksille, jotka kehittävät uutta tuote- tai palveluidea, jolla on potentiaalia kansainväliseen kasvuun ja jonka eteenpäin viemiseksi yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista. Muutamia esimerkkejä palveluista, joita tuki voi koskea ovat tuote- ja palvelustrategian tai -muotoilun kehittämiseen, kokeiluihin sekä ketterään tuote- ja palvelukehitykseen ja esimerkiksi mittaukseen ja testaukseen liittyvät palvelut.  

 

Myös Innokkaan palveluita on edelleen mahdollista käyttää setelin tukemana, ja tarjoamme mielellän apuamme innovaatioita kehittäville yrityksille uudistuneessa haussa. Jos kiinnostuit, näin pääset eteenpäin:

 

Tutustu BF:n ohjeisiin, löydät haun edellytyksistä ja setelistä tarkempaa tietoa Business Finlandin sivuilta. Tutustu palveluihimme täällä ja ota meihin yhteyttä: jutellaan miten parhaiten voimme auttaa:

 

Ota yhteyttä!

 

Innovaatiosetelin hakemuskausi avautui 17.1.2022. Lisätietoja löydät Business Finlandin uutisjulkaisusta.

Picture of Eeva Lindroth
Kirjoittaja Eeva Lindroth
Head of Marketing and Communications
Co-Creation, News