Uutiset ja Ajankohtaiset - Innokas

Innokas Medical ja Serres mukana #TekojenTiistai:ssa

Kirjoittanut Elina Ihme | 3.12.2019 9:30

#TekojenTiistai on valtakunnallinen ja samalla myös kansainvälinen hyväntekemisen päivä.

 

#TekojenTiistai järjestetään osana kansainvälistä #GivingTuesday -kampanjaa, joka alkoi Yhdysvalloissa vuonna 2012. Suomeenkin viime vuosina rantautuneille Black Friday sekä Cyber Monday -päiville vastapainoksi perustettu kampanja pyrkii lisäämään keskustelua ja tietoisuutta hyvistä teoista ja antamisesta – ajan, avun, hyvänmielentekojen sekä lahjoitusten muodossa. Vastuullinen Lahjoittaminen Ry ”VaLa” (hyväntekeväisyysjärjestöjen kattojärjestö) on organisoinut päivän lanseerausta toista kertaa tänä vuonna Suomeen.

 

Innokas Medical ja Serres Oy ovat yhdessä mukana #TekojenTiistaissa. Sen lisäksi, että yritykset toimivat samassa konsernissa kehittäen tiiviissä yhteistyössä tulevaisuuden terveydenhuoltoa, tuovat yritykset  kumppanuuden uudelle tasolle hyväntekeväisyyden muodossa. Innokas ja Serres ovat yhdessä lähteneet HuoneKummeiksi tukemaan yhden Ronald McDonald Talon perhehuoneen ylläpitämistä ja toimintaa Helsingin Meilahdessa.

 

HuoneKummeina Innokas ja Serres vastaavat Ronald McDonald Talon Vihreässä Talossa sijaitsevan Puna-Apila perhehuoneen ylläpitämisestä ja toiminnasta. Yhdessä tarjottava tuki kattaa huoneesta aiheutuvat kiinteät kulut varmistaen sen, että perheet pystyvät majoittumaan puhtaassa ja lämpimässä huoneessa lähellä lastaan.

 

”Olemme tänään Tekojen Tiistaina mukana tekemässä yhdessä hyvää Ronald McDonald Lastentalosäätiön hyväksi. HuoneKummeina pystymme konkreettisella tavalla tukemaan perheitä auttamalla heidät asumaan lähelle lastaan tukien hänen toipumista ja hoitoa Uudessa Lastensairaalassa”, kommentoi Innokkaan markkinointi- ja viestintäjohtaja Elina Rautiola.

 

Kansainvälisesti #TekojenTiistai -kampanja on kerännyt osallistujia yli 150 maasta ja noussut maailmalla jopa joulua tärkeämmäksi lahjoitustapahtumaksi. Oletko sinä tai oletteko te mukana? 🧐🤗🙏

 

Lisätietoja #TekojenTiistaista:

https://www.givingtuesday.org/

 

Lisätietoja Innokkaan ja Serreksen HuoneKummiudesta:

https://blog.innokasmedical.fi/blog/innokas-medical-and-serres-together-support-children-in-specialized-medical-care-and-their-families