Uutiset ja Ajankohtaiset - Innokas

Kilometrikisa maaliin uudella ennätyksellä

Kirjoittanut Eeva Lindroth | 13.10.2021 12:04

Innokkaan joukkue pyöräili yhteensä 17535 kilometriä ja osallistui samalla Suomen Punaisen Ristin ilmastonmuutoksen vastaiseen kampanjaan tämän vuoden Kilometrikilpailussa.

 

Osallistuimme kesän aikana jälleen Pyöräilykuntien verkoston järjestämään leikkimieliseen ja pyöräilyyn kannustavaan Kilometrikisaan sekä siihen liittyvään Ketjureaktio-kampanjaan. Suomen Punainen Risti kerää kampanjalla varoja ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista kärsivien alueiden avustamiseen. Kisa poljettiin maaliin syyskuun loppupuolella ja tulokset löytyvät kisajärjestäjien sivuilta.

 

Innokkaalta tämän vuoden joukkueeseen osallistui 17 pyöräilijää. Poljettuja kilometrejä kirjattiin ylös niin Kempeleen kuin pääkaupunkiseudunkin toimipisteillä. Joukkueellemme kertyi yhteensä 621 ajopäivää eli keskimäärin 39 pyöräilypäivää osallistujaa kohden ja yhteismääräksi hienot 17535 kilometriä. “Olemme osallistuneet kisaan useana vuonna ja trendi on ollut nouseva. Teimme tänä vuonna jälleen uuden ennätyksen kisassa”, iloitsee Innokkaan osallistumista koordinoinut Minna Lahtinen.

 

Innokkaalla kisajärjestelyistä on vastannut yrityksen aktiivinen TYKY-tiimi. Kun tiimissä pohdittiin tänäkin vuonna kisaan osallistumista, Minna ilmoittautui vapaaehtoiseksi vetämään Innokkaan joukkuetta. Kempeleen tuotannossa työskentelevä Minna on itsekin aktiivinen pyöräilijä. Hän näytti myös hyvää esimerkkiä koko joukkueelle pyöräillessään 2247 kilometriä kisan puitteissa ja sijoittuen kolmanneksi tiimin sisäisessä kisassa. Ylivoimaisesti eniten kilometrejä karttui Kempeleen toimipisteeltä Päivi Pelasojalle, joka polki kesän aikana huimat 5404 kilometriä! Toiseksi eniten kilometrejä (2439) keräsi Sami Pakarinen Innokkaan Espoon toimistolta.

 

Kisan aikana Innokkaan joukkue säästi laskennallisesti yhteensä 1227 litraa polttoainetta ja pienensi hiilidioksidipäästöjä 3067 kiloa.

 

Luku selviää kisajärjestäjien laatimasta yksinkertaisesta laskurista, jolla joukkueet voivat seurata esimerkiksi sitä bensan määrää, joka säästyy, kun osallistuja pyöräilee auton käyttämisen sijasta. Samalla laskuri seuraa myös muun muassa hiilidioksidipäästöjen määrän vähentymistä kilometrimäärään perustuen. Osallistujat näkevät siis suoraan polkemiensa kilometrien vaikutuksen.

 

Minnan mukaan ensi vuoden osallistuminen ja uudet ennätykset kilometreissä ovat jo suunnitelmissa! Me innokaslaiset voimme lämpimästi suositella tätä hyvän mielen kisaa muillekin.


Lisätietoja:

  • Kilometrikisa / https://www.kilometrikisa.fi/